23. Onnellista uutta vuotta!

Kuulen raketit ulkoa, mutta pidän verhot kiinni. Muut ovat ulkona, mä olen kotona yksin, vailla kavereita. Meikkasin kyllä, kiharsin hiuksetkin. Mutta sitten sanoin olevani kipeä, jottei tarvitsisi lähteä.

Julapäivinä kaikki on rankinta. Silloin muistaa, kuinka yksinäinen, sairas ja onneton onkaan. Kun tajuaa, että aikaisemmin niin iloisia juhlia sävyttää pettymykset ja ahdistus. Kun kuuntelee muiden suunnitelmia ja itse haluaisi vain käpertyä peiton alle. 

Minä lupaan, että vuonna 2015 

laihdun

yritän rakastaa itseäni

ja jatkan taistelemista.

Onnellista uutta vuotta! Tehkää ensi vuodesta unelmienne vuosi.

All my life, 

I've been fighting a war.

Lorde - Bravado

22. Minun jouluni

Rakastan joulua, olen aina rakastanut. Päivää, jolloin kaikki haluavat ja edes yrittävät jaksaa hymyillä. Perhe kokoontuu yhteen, veljet tulevat käymään kotona. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Lämmin juhla kylmyyden keskellä. Hetki pysähtynyttä aikaa kiireessä.

Tänä jouluna heräsin taas kerran suunniteltuun jouluun. Mitä syön ja milloin, kuinka paljon kaloreita, uskallanko maistaa konvehteja, entä marmeladikuulia.
Kunpa en olisi uskaltanut.
Joku ehkä pitäisi suunniteltuja ruokailuja jouluhengen kutistajana. Jotkut ovat sitä mieltä, että edes jouluna pitäisi syödä ilman suunnitelmia, ilman kaloreiden laskemista. Mutta onko joulu todella se aika, kun pitäisi kohdata pahin pelkonsa? Ahdistua ja itkeä? Minulle joulurauhaa toi suunnitelmallisuus. Nautin joulusta, rakastin päivää yhtä paljon kuin pienenäkin.
Minulle joulu oli täydellinen.

Mutta nyt se täydellinen päivä on ohi.
Ja minua pelottaa.


Sun is up, I'm a mess
gotta get out now, gotta run from this,
here comes the shame,
here comes the same.
Sia - Chandelier

21. Yö

Yö on pahin ja silti se on helpoin. Yö on aika, jolloin ajatukset palaa. Keho kylmenee. Mieli muistaa. Yrittää unohtaa. Aika jolloin itketään tai yritetään itkeä. 

Ja juuri siksi se on helpointa aikaa. Saa olla oma itsensä. Saa antaa poskien punoittaa, ärtyä suolaisista kyynelvanoista. Voi tuijottaa kattoa, hymyilemättä. Voi maata silmät kiinni, kysymyksittä. Yö on aika, jolloin saa levähtää. 

Ja silti yö on pahin.

Kun muut nukkuvat,

minä valvon

ja toivon että joku,

edes joku,

tietäisi miten kaukana elämästä olen.

When you get what you want,

but not what you need.

When you feel so tired

but you can't sleep, 

stuck in reverse.

When the tears come streaming

down your face,

when you lose something

that you can't replace.

Coldplay - Fix You

20.

On niin kylmä.
Ja kaikki on ohi.

Musta ei ole mihinkään.
Ei laihduttamaan.
Ei ystäväksi.
Ei terveeksi,
ei sairaaksi.

Olen jo pitkään ollut ulkopuolinen. Aina yksinäinen. Aina yrittänyt miellyttää. Ja silti aina syytösten keskellä. En enää jaksa, en kykene. Olen liian hajalla. Tahdon vain käpertyä kokoon, unohtua pois. Kadota.

"Sun epävarmuus ärsyttää."
"Et voi syyttää aina vain sairauttasi."
"Ei me jakseta olla sun kavereita, jos oot masentunut."
"Ehkä sun pitäisi miettiä, miksi sä olet aina yksin toisella puolella."

Olen sekaisin, en pysty kirjoittamaankaan kunnolla. En muista, vaikka yritän muistella.
Ajatukset eivät kirkastu. Lauseet hyppivät silmissäni.
Olen niin yksin.
Enkä jaksa enää.
En jaksa enää.
En jaksa.
Enää.

Kyynel päivän ensimmäinen,
poskellani jumissa,
muistoamme pakenen,
en pysy enää kasassa.

Hold on, this will
hurt more than anything
has before.
William Fitzsimmons - I Don't Feel It Anymore

19. Mä hajoan

Tänään oli hirveä päivä.
Mä vain ahmin ja ahmin ja ahmin. En osannut lopettaa syömistä. Kerta toisensa jälkeen löysin itseni keittiöstä. Jokainen suupala ahdisti ja silti vain jatkoin syömistä. 1500kcal. Ehkä jopa vähän yli, mutten kestäisi katsoa yhtään suurempaa lukua. Haluan oksentaa, mutten enää uskalla. Haluan lähteä ulos liikkumaan, mutta on liian pimeää. Haluan hyppiä x-hyppyjä huoneessani, mutta minua väsyttää.

Haluan purkaa pahaa oloa ystävilleni, mutta taas tänään tunsin itseni niin heikoksi heidän vierellään. Huonoksi ja olemattomaksi. Haluan soittaa kaverin kännykkään, pyytää apua, mutta viimeksi se johti vain riitelyyn. Vanhemmille kertomiseen. Romahdukseen.

Haluan muistaa pahan olon välttääkseni virheitä.
Haluan unohtaa surun ja ahdistuksen, jotta voin jatkaa elämää.

Haluan niin paljon,
ja silti saan niin vähän.

Kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
Koulua on liian raskasta käydä. Ystäviä on liian ahdistavaa nähdä.
Kaiken ilon alla on aina paksumpi kerros surua.
Mä hajoan.

Everything, everything here
is gone
no map can direct 
how to ever make it home.
William Fitzsimmons - I Don't Feel It Anymore

18. Mahdotonta

Pystyssä pysyminen tuntuu mahdottomalta.

Sulkeutuminen omaan maailmaan liian helpolta.

Aamulla nouseminen,

illalla jaksaminen,

niin vaikealta.         

Ja silti hymyilen rennommin,

silti luulen jaksavani paremmin.

Luulen.

Sometimes when I close my eyes
I pretend I'm alright
but it's never enough,
'cause my echo, echo
is the only voice coming back,
my shadow, shadow
is the only friend that I have.
Jason Walker - Echo

17. Taas täällä

Kaksi viime viikkoa ovat tuntuneet kuin yhdeltä päivältä. Aika kiitää ohitseni ja pysyn taas vain paikoillani paikoillani paikoillani.

Nousen kyllä aamulla kouluun. Käyn hymyilemässä ja nauramassa. Koitan kaikkeni, jotta saisin karkotetut kaverit taas lähelleni. Joskus jopa uskon oikeasti olevani lähes onnellinen. Palatessani kotiin juon kahvin, syön. Odotan. Käperryn peiton alle värisemään. Odotan. Koitan paeta pahaa oloa vaipumalla uneen, mutta herään kesken painajaista. Odotan. Odotan, kunnes annan itselleni luvan syödä lisää. Huulet sinisinä, kämmenet kylminä. Koitan unohtaa. Hymyilen ja nauran.

Viime maanantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella psykoterapeutilla. Ensi viikolla on uusi aika. Ahdistaa, pelottaa ja jännittää, mutta silti jollain tasolla haluan apua. Tarvitsen apua. En voi kestää ikuisesti yksin. 

Olen väsynyt, niin väsynyt, mutta silti painan vain eteenpäin eteenpäin eteenpäin.
Samalla kun silti olen vain paikoillani paikoillani paikoillani.


How can I walk with a smile,
get on with my day,
when I deceived myself pretending it's all okay.
Katy B - Crying for No Reason

16. Niin sekaisin

Mä olen niin sekaisin. Kaikki tuntuu raskaalta ja silti kaikki tuntuu kevyemmältä kuin ennen. En oo laihtunut ja oon niin ahdistunut siitä, etten kestä. Mut silti mä jaksan paremmin, koulunkäynti ei tunnu taakalta harteilla. Ja joskus jopa aidosti hymyilen.

Mä kirjoitan lähipäivinä enemmän. Sitten kun saan ajatukset kasaan.
Anteeksi tämä hiljaisuus.



There's a hole in my soul
I can't fill it
I can't fill it
can you fill it?
Can you fill it?
Bastille - Flaws

15.

1200 kaloria. Mä vihaan itseäni. 
En kestä, en kestä, en kestä.

I'm addicted to the maddens
I'm a daughter of the sadness
I've been here too many times before
been abandoned and I'm scared now
I can't handle another fall out.
Demi Lovato - I Hate You, Don't Leave Me

14. Lol so true

Kyllä, ruoka ahdistaa mua.
Ei, en silti välillä osaa olla syömättä.
Joten kyllä, olen siis ihminen.


This world ain't exactly what my heart expected.
Rudimental, Emeli Sandé - Free

13. Pysähtynyt

Aika kuluu, mutta mä pysyn paikoillani.

Pysyn paikoillani, vaikka haluaisin liikkua. Ja kun liikahdan, tiedän tehneeni virheen ja palaan takaisin. Paikoilleni. 

Mä olen kohta täysi-ikäinen. Mä vakuutan olevani jo aikuinen. Kerron osaavani ottaa vastuun itsestäni yhtä hyvin kuin vastuun muista. Ja silti silitän tuoreita viiltoarpia, lyön päätäni seinään, itken yksin peilin edessä ripsivärit poskillani. Silti pelkään välillä enemmän itseäni, kuin ketään muuta.

Mä havahduin näihin ajatuksiin, kun kävelin eilen monen vuoden takaisiin maisemiin. Siinä mä seisoin taas, astumassa varovaisena avaamastani ovesta sisään. Pelokkaana hyväksymään, mihin olin taas johtamassa itseäni. Taas antautumassa ajatuksilleni. Taas anoen apua.

Kaikki muut ovat jo päässeet teinikiukutteluidensa yli ja siinä mä istuin vastapäätä rauhallisesti puhuvaa naista. Tutut kysymykset katkoivat hiljaista ilmaa. Ja kyyneleet silmissä valehtelin, jälleen, vaikka en olisi halunnut. Hymyni nousi aidoksi, silmienpyörittely vakuutteli vitsikkyydestä. Mä esitin taas tervettä - ja mua uskottiin. Uskottiin, vaikka muutamaa päivää aikaisemmin olin pyytänyt päästä hoitoon. 

Mä olen niin säälittävä. Jumahtanut paikoilleni pahaan oloon. 

Miksi tunnen edelleen näin? Miksi olen edelleen samojen ajatuksien vankina.
Miksi olen niin lapsellinen?

Mä en koe saavani tuntea näin.

Mä en toivonut masennusta - kukapa toivoisi.
Mä en pyytänyt ahdistusta, vaikka se valtasikin mut.

Ja mä halusin vain laihuuden,
en syömishäiriötä.

I don't wanna play this game no more
I don't wanna play it
I don't wanna stay round here no more
I don't wanna stay here
like rain on a Monday morning
like pain that just keeps on going on.
James Arthur - Recovery

12. Pimeys

Tää pimeys tekee mut surulliseksi. Ja väsyneeksi. Ja ahdistuneeksi.

Ja kylmyyskin on niin kylmää. 

Btw, mulla on 5 viikkoa aikaa laihtua 5,5kg.

Oh, winter comes

Oh, winter crush all of the things that I once loved

Daughter - Winter

11. Puheluita

Antauduin. Hoidolle. Äiti soitti mun puolesta nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Maanantaina saan tietää, mitä tapahtuu jatkossa. Mulle varataan kai ensin aika psykiatrille. Jos hyvin - tai huonosti - käy. Muuten pysyn kaukana lääkäreistä.
Mun pitäisi olla helpottunut - tätähän mä itse halusin. Mutta mua ahdistaa. Mä taistelin vuosi sitten itseni ulos hoitokierrosta. Kiersin totuutta, hymyilin, nyökkäilin. Valehtelin. Mä olen taitava valehtelemaan. Kaikki tarpeeksi epävarmat ihmisten ovat.

Olin taas kerran aamutunnit pois koulusta. Kouluun saapuessa nauran muiden kanssa. Mun sluibaamisesta on tullut jo yhteinen vitsi. Kukaan ei tiedä, miten raskasta on vain nousta sängystä aamuisin. Miten raskasta on välillä edes mennä nukkuman, kun seuraavasta päivästä selviytyminen pelottaa. Parhaille ystävillenikin sanon vain nukkuneeni pommiin.

Nämä parhaat ystäväni olivat ihmisiä, joille pystyin kertomaan kaiken. Mitä vain, milloin vain.
Nykyään en enää uskalla. Tuntuu, etteivät he jaksa minua, jollen ole juuri sellainen kuin he toivovat. En voi olla enää oma itseni. Enkä uskalla kertoa huonoista hetkistäni, en ole uskaltanut enää moneen viikkoon. Enkä uskalla jatkossakaan.
Koska äiti vastasi tänään puhelimeen. Toisessa päässä puhelinta oli ystäväni äiti.
Musta oltiin huolissaan. Kotona oli puhuttu mun tilasta. En ihmettelisi, vaikka koko heidän perheensä tietäisi.
Äiti itki. Ei se osannut edes kertoa miksi. Kyllähän se ties jo kaiken. Mutta itki kuitenkin.
Mä tuijotin kattoa kuivilla silmillä, kunnes äiti vaihtoi huonetta.
Sitten mäkin itkin.
Enkä mäkään osaa kertoa miksi.

Kaikki tuntuu vain olevan hajalla.

Beneath all your joy 
lay my despair,
behind all these clouds
there is no sun
to raise its head.
Josh Record - Wide Awake

10. How our bodies born to heal, become so prone to die?

Eilisen huominen olikin vain uusi epäonnistuminen.
1000kcal. Miksi? Minua kuvottaa. Haluan nukkua pahan olon pois. Haluan nukkua tämän kaiken pois. Haluan nukkua. Tarvitsen unta. Olen elänyt nyt jo kuukausia arkipäivien yöt 2-5h unilla. Viikonloppuisin nukun yli kellon ympäri. Mun kroppa on yhtä sekaisin kuin mun mieli.

Ruoka kuvottaa mua. Ja silti syön sitä. Ei. Silti söin sitä. Koska vaikka mua kuinka paljon itkettää sana huomenna, niin huomenna aion onnistua. En enää odota täydellisyyttä. En enää voi olettaa, että huominen korjaa kaiken. Mutta syömättömyys saa mut unohtamaan muut huolet. Ahdistus painosta ylittää alakuloisuuden. Toimintakyvyttömyyden. Syömättömyys on minun tapani paeta pahalta ololta. Ja vaikka huominen ei olisi täydellinen, niin huominen on osa matkaa kohti täydellisyyttä.

Joten naurakaa, itkekää, mitä vain. Mä aion hokea itselleni, että huominen on parempi päivä, niin kauan kunnes se toteutuu.

Let our cuts and bruises heal
while a brand-new war began,
one that no one else could feel.
--
How our bodies
born to heal,
become so prone to die?
Sleeping At Last - Mars

9. Huomenna mä onnistun

Mä haluan pois, kuolla. Tai mä haluan tulevaisuuden, jos se on onnellinen. Mutta mä olen liian pelokas ottamaan selvää. Mä oon liian väsynyt taistelemaan. Joten mä haluan vain pois, kuolla. Mutta jokin mussa estää. En halua kuolla epätäydellisenä. Lihavana ja mitättömänä. 

Mun on siis pakko laihtua. Tähän on taas tultu. Mun on pakko laihtua, jotta pystyn elämään. Ja mun on pakko laihtua, jotta pystyn kuolemaan. Mun. On. Pakko. Laihtua. Oli syy mikä tahansa.

Oon ollut liian pitkään niin epäonnistunut ihminen, kuin vain voi kukaan olla. 60h paastoa. Seuraava viikko ahmimista. Mutta huomenna kaikki muuttuu.
Miten voin uskoa niin suureen valheeseen?
Huomenna. Huomenna on pitänyt olla käännöskohta jo monta kuukautta. Ja silti huomenna on aina ollut täynnä epäonnistumista. Pelkkää epäonnistumista. Minä olen pelkkää epäonnistumista.
Silti huomenna.
Kaikki muuttuu.
Koska huomenna en syö.
Enkä ylihuomenna.
Vasta sunnuntaina, tai maanantaina.

Mun on pakko laihtua.

Destroy the middle, it's a waste of time
from the perfect start to the finish line.
And if you're still breathing, you're the lucky ones,
'cause most of us are heaving trough corrupted lungs.
Daughter - Youth

8. Oblivion

Näiden ihmisten pitäisi olla parhaita ystäviäni, mutten enää kuulu joukkoon. 

Tuntuu, että mut on unohdettu. Tai halutaan unohtaa. Miten kaikki aina katoavat läheltäni? Miten onnistun työntämään kaikki pois luotani? 

Ainoa joka välittää, saa mut itkemään. Ainoa joka välittää on jätkä, jota en ymmärrä. Jätkä, jota kohtaan olen liian pelokas tuntemaan mitään. "Auroora, ootko sä surullinen? Tai masentunut?" Tälle ihmiselle uskallan nyökätä vastauksen. Mutta siihen se jääkin. Pidättelen kyyneliä, kun kaksi muuta astuu taas huoneeseen. Pidättelen kyyneliä ja lähden pois. Kotiin. Kuivat kyyneleet muuttuvat poskille tipahteleviksi pisaroiksi. Tarpeeksi pimeää, ettei kukaan huomaa. Ja silti tarpeeksi valoisaa, että minua hävettää.

Haluan pois. Tarvitsen liikaa maailmalta. Ja silti kukaan ei tarvitse minua. 

Well, oh, oblivion,

is calling out your name.

Bastille - Oblivion

7. Anteeksi

Hymyilen, vaikka kyyneleet vierivät pitkin poskiani. Näen ystäviäni, vaikken enää omista sellaisia. Valehtelen, vaikka haluan kertoa totuuden. Herään aamuisin, vaikken ole nukkunut. Elän, vaikka sisältä olen jo kuollut. Anteeksi.

Olen romahtamassa. Olen vajoamassa samaan tilaan, mistä olen jo monta vuotta yrittänyt ponnistella pois. En enää tiedä kuka olen. Minne olen menossa. Minne haluaisin mennä. Anteeksi.

Ja olen pahoillani. Etten saa ajatuksiani kootuksi. Etten pysty kirjoittamaan kunnolla. Tälläinen minä olen. Pelkkä epäonnistuja. 
Anteeksi. 

Anteeksi, että olen minä.

The bird won't fly,
and a bird without its wings, 
is a low and tragic thing.
James Vincent McMorrow - Ghosts

6.

Jos kuolisin,

tietysti itkisitte.

Mutta salaa mielessänne iloitsisitte,

että se olin minä,

eikä joku muu.

- Auroora



Feeling so faithless,
lost under the surface.
Linkin Park - Numb

5. Paasto

Toissapäivän paha olo kärjistyi illalla sietämättömäksi. "En syö enempää, en oksenna." Niin, miten kävikään. Söin niin paljon, että sekosin. Oksensin illan aikana viisi kertaa. Hakkasin itseäni. Itkin. Olisin huutanut, jos olisin uskaltanut.

Kaksi parasta ystävääni tulivat käymään. Ja siitä lähti hirveä kuulustelu. "Auroora, sä olet sairas. Me ollaan voimattomia sun kanssa." Mä arvostan suoraan sanomista. Mutta tuo loukkasi. Varsinkin, kun mielummin olisin sairas ja laiha, kuin terve ja läski. En voi olla sairas näin läskinä. "Mutta et sä ole läski, näät ittes ihan väärin!" Tai sitten olet ystäväni, etkä voi sanoa, että olen läski.

Ja siitä lähtikin sitten paastoaminen.

Paastosin eilisen. Join vain kolme kuppia kahvia ja kolme kuppia teetä. Ja tietysti paljon vettä. En tuntenut nälkää ja illalla oli vain hieman kylmä ja huone pyöri silmissä, mutta muuten vahva olo. Joten jatkoin paastoa tänään. Olo on edelleen hyvä! Ehkä pystyisin pitämään 60 tunnin paaston, eli syödä vasta huomenna koulun jälkeen! Oon löytänyt aivan uudenlaisen motivaation!!


I wanna fly,
if it all goes well, then I will,
but what if I don't?
I'll be right where I was before.
Jhene Alko - 3:16am

4. Lamaantunut

Tämä aamu oli hirvein pitkästä aikaa. Jouduin jättämään kaksi ensimmäistä tuntia välistä, koska en jaksanut lähteä kouluun. En väsymyksen takia, vaan jonkun epämääräisen tunteen vuoksi. Ahdisti ja levottomuuden sijaan olin täysin lamaantunut. Jopa hiusten harjaaminen ja pukeutuminen tuntuivat raskailta.

Yritin saada selvää olostani, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kuuntelin musiikkia, mutta jokainen taustaääni sai sydämen kohdalla jotain puristumaan. Tuntui, kuin aika ei olisi liikkunut ollenkaan. Kaikki oli lamaantunut kanssani.

Ja sitten katsoin peiliin. Olen suht tyytyväinen usein ulkonäkööni. Kaulasta ylöspäin. Varsinkin meikkauksen jälkeen. Yleensä yritän keskittyä vain naamaani, kun katson peiliin. Yritän unohtaa lihavan vatsani, läskit reiteni. Tänään aloin itkeä, kun katseeni harhautui jalkojen tienoille. Takin kanssa näytin kuvottavalta. Silloin lamaannus vaihtui hätäännykseen. Olen oikeasti lihava. Lihava. Ja silti söin tänään. Mikä minua vaivaa?

Kaiken lisäksi minun piti paastota tänään. Sen sijaan olen syönyt jo 500 kaloria, ja kello on vasta puoli viisi. Oksettaa, mutta en halua oksentaa. Tiedän, että sen jälkeen en pysty hallitsemaan syömisiä yhtä hyvin. Minun on pakko olla koko loppu ilta syömättä. Ja huominen.

Kukaan ei rakasta minua, jos olen näin lihava. Kukaan ei halua näin säälittävää ihmistä ystäväkseen. Olen varma, että nykyiset ystäväni huomaavat vielä, kuinka kauhea olen. Haluan olla laiha. Laihana en olisi pelkkää epäonnistumista. Laihana minulla olisi edes jotain arvostusta. Laihana kuulisin taas kehuja. Laihana arvostaisin taas itseäni. Kuka idiootti kehotti minua parantumaan? Minulla on ikävä anoreksiaa.

Still burning for the heat of the dark,
know I shouldn't,
but it's never enough.
Kwabs - Last Stand

3. Paikoillaan

En jaksa enää. Oon pitänyt tätä kaikkea itseinhoa liian kauan sisälläni. Ja nyt se taas purkautuu. Vasta nyt tajuan, kuinka kauan olen voinut huonosti. En pysty katsomaan itseäni peilistä edes verhoavien vaatteiden kanssa. En pysty syömään, en pysty juomaan maitokahvia loppuun tuntematta syyllisyyttä. En jaksa enää käydä koulua. En onnistu enää pitämään kaverisuhteita yllä. Tuijotan päivästä toiseen ikkunasta ulos. Samassa paikassa. Odotan, että aurinko laskee talojen kattojen taakse. Kuuntelen surullista musiikkia ja annan kyynelten valua pitkin poskiani. Tahdon, että joku pelastaisi minut. Ja samalla en halua pelastua. Tahdon unohtua tähän. Auringon hiipuviin säteisiin.

I find shelter in this way
undercover,
hideaway.
Birdy - Shelter

2. Tulenko ikinä onnistumaan?

Nyt on keskiviikko. Viime viikko meni kuin unelmaa. Kalorit tippuivat maanantain hieman yli tuhannesta alle viiteensataan. Ja sitten tuli tämän viikon maanantai. Ja tiistai. Ja söin liikaa. Enkä vain liikaa, vaan paljon. Ja vaikka oksensin, kalorit jäivät silti kahteentuhanteen. Voiko itseään vihata enempää, kuin nyt vihaan? En pysty katsomaan itseäni peilistä. Verhoudun löysiin vaatteisiin. Peitän hiuksilla leveät kasvoni.

Miten ikinä päästin itseäni tähän tilaan? Olen painavampi kuin ikinä. Paljon lihavampi kuin ennen sairastumistani. Olen ruma, läski. Ja vaikka vihaan ulkonäköäni, en voi ikinä vihata itseäni yhtä paljon, kuin muut minua.

Tänään ja koko tämän viikon aion pysytellä alle 600 kalorissa joka päivä. Ja urheilla enemmän. Mun on  p a k k o  laihtua, onnistua. Se on ainoa asia, missä olen hyvä. Tai ainakin olin ennen hyvä.

I'm stuck inside of these lines I drew,
I didn't speak it, but I always knew,
that I was too far gone,
can you ever be too far gone?
Sir Sly - Too Far Gone

1. Kaiken pahan alku

Ensimmäinen julkaisuni. Pitäisi varmaankin keksiä jokin mukaansatempaava tapa aloittaa tämä sotku, mutta mitään ei tule mieleen. Ei tullut toissapäivänä. Ei eilen. Eikä nyt.


Olen Auroora, vuonna 1997 syntynyt pääkaupunkiseutulainen. Tällä hetkellä käyn lukion toista vuosikurssia. Taustalleni mahtuvat masennus ja paniikkihäiriö. Nykyisissä papereissa lukee laihuushäiriö, vaikka painon puolesta en siihen kategoriaan enää sovi. Tekisin mitä vain - ja aion tehdäkin - jotta täyttäisin taas tuon diagnoosin.

Olen monin paikoin taistelija, mutta vielä useammin epäonnistuja. Värvään itseni aina väärälle puolelle. Seison väärien sanojen takana ja satutan itseäni tahtomattakin.

Blogissani on kyse elämästäni. Yhtään itserakkaampaa aihetta en keksinytkään. Toteutan tätä päiväkirjanomaisesti - tai ainakin suunnitelmissa olisi. Saa nähdä minkälaiseksi tämä muodostuu.
Aion puhua sairaudestani. Aion rypeä itsesäälissä, yrittää laihduttaa ja ruikuttaa teille, kuinka vaikeaa kaikki onkaan. Mutta samalla yritän myös jotenkuten ristiriitaisesti parantua, auttaa teitä ymmärtämään itseänne ja tarjota vertaistukea.
Haluan jakaa teille ajatuksiani, ehkä muutamia tarinoita tai runoja, joitakin kuvia. Onnistumisia, epäonnistumisia. Ja kliseisesti: arjen iloja ja suruja.



And you see trouble in her eyes
And you've noticed, but only realized
It's not fading, however hard you try
Because it's built in her for all her life 
- Lucy Rose, Night Bus