Nousen kyllä aamulla kouluun. Käyn hymyilemässä ja nauramassa. Koitan kaikkeni, jotta saisin karkotetut kaverit taas lähelleni. Joskus jopa uskon oikeasti olevani lähes onnellinen. Palatessani kotiin juon kahvin, syön. Odotan. Käperryn peiton alle värisemään. Odotan. Koitan paeta pahaa oloa vaipumalla uneen, mutta herään kesken painajaista. Odotan. Odotan, kunnes annan itselleni luvan syödä lisää. Huulet sinisinä, kämmenet kylminä. Koitan unohtaa. Hymyilen ja nauran.
Viime maanantaina kävin ensimmäistä kertaa uudella psykoterapeutilla. Ensi viikolla on uusi aika. Ahdistaa, pelottaa ja jännittää, mutta silti jollain tasolla haluan apua. Tarvitsen apua. En voi kestää ikuisesti yksin.
Samalla kun silti olen vain paikoillani paikoillani paikoillani.
How can I walk with a smile,
get on with my day,
when I deceived myself pretending it's all okay.
Katy B - Crying for No Reason
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti