34. Kaloreita

Mä tajusin tänään:
olen laskenut kaloreita yli kolme vuotta,
joka aterialla.
Se on aika kauan.


Tänään aamupalaksi kahvia ja pieni greippi. Liikaa? Liian vähän?
Eilen iltapalaksi maitorahka ja omena. Liikaa? Liian vähän?
Mitä seuraavalla aterialla, mitä huomenna?


--

33. Unohda menneet

"Siirry eteenpäin", he sanovat. "Unohda menneet."
Mutta muistot luovat meidät. Muokkaavat sen, keitä olemme.
Joten jos unohdan,
unohdanko itseni?

So we've come to a place of no return
Mumford & Sons - Monster

32. You should try happiness

Katsomme toisiamme

pitkään

sanomatta sanaakaan.

Kunnes hiljaisuuteen kysyn oletko onnellinen,

nyökkäät,

sitten kysyt samaa,

minäkin nyökkään.

Ja katsomme toisiamme

pitkään

sanomatta sanaakaan,

kunnes silmäni ovat sumentuneet kyynelistä.

- Auroora

You should try happiness.

Daniel Gidlund - Try Happiness

31.

Mä olen elänyt kolme kuukautta huomaamattani.
Mä olen esittänyt eläväni kolme kuukautta,
huomaamattani.

Kunnes vihdoin tajusin,
että tyynyni on kyynelten täyttämä,
ja ovenrako täynnä tummia silmiä.


Haluan sanoa anteeksi, että olen ollut poissa.
Kolme kuukautta.
Mutta välittääkö kukaan?


Powerless.
Linkin Park - POWERLESS

30. Huomenna en syö mitään. En mitään.

Mä syön dominoita ja tiedän olevani läski. Silti jatkan syömistä. En oo koskaan, en pienenä, en nyt, tykännyt dominoista. Silti jatkan syömistä. Vihaan itseäni ja haluun vaan huutaa ja hakata itteäni. Ja silti, silti jatkan syömistä.
Huomenna en syö mitään. En mitään.

I have tried but I don't fit
into this box I'm living with.
Damien Rice - The Box

29. Tyhjentyvät lautaset täytetään uudestaan

Minä juon vettä ja kahvia ja lisää vettä ja he syövät he haarukoivat nopeaa tahtia öljyistä salaattia ja raskasta lihaa suuhunsa kastettuna rasvaiseen kastikkeeseen ja tyhjentyvät lautaset täytetään uudestaan ja uudestaan ja he puhuvat ruokaa yhä suussa ja he juovat nielaisevat kulauttavat viiniä sokeria maitoa kurkustaan ja he syövät ja syövät ja juovat syövät ahmivat ottavat lisää haarukat veitset kilahtavat ja he puhuvat ruokaa yhä suussaan ja salaatti jättää lautaselle öljypisaroita ja raskaan lihan ja rasvaisen kastikkeen jäännöksiä pyyhitään servettiin ja sydämeni hakkaa vasten rintalastaani ja haluan itkeä ja huutaa ja huutaa että lopettakaa ja lautasten haarukoiden veitsien puheensorinan keskellä silti vain juon vettä ja kahvia ja lisää vettä.

In the darkness I will meet my creators,
and they will all agree, 
that I'm a suffocator.
Daughter - Smother

28. Hetkessä menetin kaiken löytämäni

Koeviikon keskellä ei ole aikaa itkeä, ja silti itken. Itken saamattomuutta, itken ahdistusta ja itken paniikkikohtauksia, jotka ovat palanneet. Palanneet parin vuoden takaa.

Kahdeksannen luokan keväällä mulla oli raskas jakso paniikkikohtauksien kanssa. Jouduin lähtemään koulusta useaan otteeseen, jouduin juoksemaan monelta tunnilta kyyneleet silmissä käytävään. Sitten sairastuin anoreksiaan. Paniikit katosivat. Ja nyt ne ovat palanneet. Kolmen vuoden takaa.

Maanantaina heräsin, sekosin, jätin menemättä kokeeseen. Huusin, itkin, tärisin, hikoilin. Luhistuin kerta toisensa jälkeen lattialle, kun jalat pettivät alta. Raavin ihoani hajalle. Söin ja olin syömättä. Ajantajuni katosi. Todellisuudentajuni katosi. Löysin itseni vessan lattialta, löysin itseni oksentamasta. Löysin itseni tuijottamasta tyhjillä silmillä peilikuvaani. Löysin itseni ja aina hetkessä taas menetin kaiken löytämäni.

Mä pelkäsin sekoavani.

Pahemmin kuin ennen.

Enkä mä tiedä, kuinka lopulta selvisin.

Mä en muista.

Muista koko päivästä mitään muuta,

kuin paniikin, 

kasvavan paniikin,

ne äänettömät huudot,

ja lattialle luhistumiset.

I've got chills,

they're multiplying,

and I'm losing control.

Lo-Fang - You're the One That I Want

27. Tässä maailmassa ei saa olla heikko

My past has tasted bitter for years now,
so I wield an iron fist.
Grace is just weakness,
or so I've been told,
I've been cold, I've been merciless.
But the blood on my hands
scares me to death,
maybe I'm waking up,
today.
Jaymes Young - I'll Be Good


Tässä maailmassa ei saa olla heikko. Ei pyytää apua avoimesti. Virheet pitää piilottaa, epäonnistumisten syyt löytää jostain muusta. Koskaan ei saa olla vain oma itsensä, ihminen. Aina pitää olla enemmän. Kauniimpi kuin kukaan saadakseen huomiota. Viisaampi kuin kukaan saadakseen menestystä. Hauskempi kuin kukaan saadakseen kavereita.
Mä olen koittanut elää rajojen sisällä.
Sivellyt meikillä ihon tasaiseksi ja ripset pitkiksi. Valinnut vaatekaappiin kauniita, mutta epämukavia vaatteita. Hymyillyt valkoisilla hampailla ja nauranut, nauranut lakkaamatta. Mä olen lukenut läksyt, osoittanut osaavani.
Ja silti en riitä,
en riitä vaikka teen enemmän, paremmin ja isommin kuin jaksaisin.
Tässä maailmassa ei saa olla heikko.
Eikä edes reilusti oma itsensä.

Kun mä olen yrittänyt olla aina vain muiden silmissä parempi versio itsestäni, oon lopulta hukannut sen Aurooran, joka sisälläni oikeasti on. Mä olen tavoitellut lopputulosta, jossa olen tämän yhteiskunnan ihanne. Mä olen koittanut sulkea itsestäni ne piirteet pois, jotka eivät sovi kohta täysi-ikäiselle nuorelle.
Ja vain harvoin muistan pilkahduksina sen ihmisen, joka joskus olin. Sen ihmisen joka olin, kun vielä olin minä, enkä joku muu.

Välillä mua pelottaa, että oon näin syvällä tässä sairaudessa.
Välillä mua pelottaa, että pidän itse itseni tahalteen pohjalla.
Mutta eniten mua pelottaa, että jonain päivänä oon liian heikko jatkamaan,
sekä tätä laihdutusta,
että elämistä.
Ristiriidat halkovat mun mieltä,
haaveet risteilevät niiden avonaisissa urissa.
Mä olen rikki ja silti niin elossa.
Ja mä olen elossa
ja silti niin rikki,
sirpaleina.

26. I am so gone

Tämä viikko on ollut rankka. Liian rankka. Mä olen valunut pohjalle, vaikken tiennyt sen olevan enää edes mahdollista. Olen ollut yhden kokonaisen päivän koulussa, kolme päivää kokonaan poissa. Olen itkenyt, vaikkei minua ole itkettänyt. Ja olen tuijottanut tyhjillä, kuivilla silmillä tasaisen valkoista kattoa, kun olen halunnut itkeä. Olen valehdellut olevani kipeä. Olen valvonut jokaisen yön, nukahtanut vasta, kun minun olisi pitänyt herätä. Olen paastonnut aamut, syönyt illat. Lakannut kynteni mustiksi, täyttänyt soittolistat huutomusiikilla. Jotta joku huutaisi puolestani, kun en itse uskalla.

Tänään join pääni täyteen, yritin unohtaa. Kaloreita valui kurkun kautta mahaan liikaa, mutta sekava tunne oli sen arvoista. Lyhyitä hetkiä kun pystyi vain olemaan joku toinen. Rohkeampi, iloisempi. Pystyi vain tanssia tanssia tanssia keskellä porukkaa. Nauraa nauraa nauraa yhtä ääneen muiden kanssa. Jutella, esittää iloista, valehdella. Kuulua joukkoon, kuulua joukkoon edes hetkeksi.
Ja sitten.
"Auroora, sä näytät niin hyvältä nykyään."
Auroora, oletpa sä lihonnut, sä olet niin läski nykyään.
Kyyneleet kihosivat silmiini. Miksi mä päästin itseni tälläiseen kuntoon? Kaikki puhuvat selkäni takana, kaikki kuiskivat kuinka läski olen. Iso vatsa, leveät reidet, ällöttävät kädet, kaksoisleuka, pyöreät kasvot. Olen pelkkää rasvaa läskiä rasvaa rasvaa rasvaa. Vihaan itseäni.
Mun on pakko laihtua, pakko laihtua niihin mittoihin mitä olin aikoinani. Muutama kilo enemmänkin. Haluan takaisin sairaalaan. Haluan tuntea itseni sairaaksi. Haluan olla sairas muiden silmissä. Niin laihan sairas, että minua kavahdetaan. Kylmä, kaunis ja etäinen. Niin hento, että minua pelätään enemmän kuin kadehditaan.
Minun pitää näyttää heille, heille kaikille, teille kaikille, niille kaikille. Kaikille. Näyttää etten ole epäonnistuja.

I'm stumbling off drunk,
getting myself lost,
I am so gone,
so tell me the way home.
Ed Sheehan - One

25. Anteeksi

Valvon öitä putkeen, koska en halua mennä nukkumaan. En halua herätä huomiseen. En halua eteeni uutta päivää ja uusia haasteita. Taas uutta tunnetta, että en ole riittävä. Että kukaan ei välitä minusta. Että elämäni on pelkkää epäonnistumista.

En käy enää koulussa. En kykene. Jään vain päiväksi makaamaan sänkyyn. Syön ja olen syömättä. Itken ja olen itkemättä. Poltan sormeni ja kurkkuni kuumaan teehen. Olen miettimättä mitään, jätän kaiken suunnitellun tekemättä. En tunne mitään muuta kuin toivottomuutta. Muuten olen tyhjä sisältä. Taas kerran.

Päiväkirjani täyttyy epämääräisistä ajatuksista, sillä en pysty ajattelemaan enää johdonmukaisesti. Keskustelut kanssani loppuvat lyhyeen. Olen kulumassa loppuun. Olen niin sekaisin. Niin tunnoton, niin tyhjä. Anteeksi. Anteeksi, että olen minä. Anteeksi. Anteeksi. Kaikesta. En osaa sanoa muuta, en halua sanoa muuta.

Olen taas hukannut itseni täysin.
En tiedä kuka olen.
Pelkään, että valehtelen itselleni.
Pelkään, etten ikinä saa tietää kuka olen.
Ja vielä enemmän pelkään, että joskus löydän itseni,
ja tulen vihaamaan itseäni enemmän kuin nyt.

Ja kaiken tämän lisäksi sydämeni vihloo joka päivä enemmän ja enemmän. Meinaan oksentaa useammin ja useammin. Seinät pyörivät ja kaatuvat päälleni. Polveni pettävät. Lihakseni ovat jumissa.
Apua.
Anteeksi.

Päästäkää minut pois.

They say the night is daunting
but we all need somewhere to hide
Lewis Watson - it could be better

24. Haluaisin vain uskaltaa

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen ja ehdin jo romahtaa.

Heräsin aamuun kahden tunnin yöunilla, matkasin päänsärkyisenä psykologin vastaanotolle. Puhuin, olin puhumatta. Huijasin ja rivien välistä yritin kertoa totuutta. Aika loppui kesken kun kerrankin uskalsin edes yrittää
ja halusin vain luovuttaa.

Kaksi seuraavaa tuntia koulussa. Fysiikkaa, englantia. Tekohymyjä ja muka kiinnostuneita kysymyksiä joululomista. Porkkanaraasteeseen sekoittunut kasviskastike maistui liian raskaalta, lasillinen vettä vei kalorit nielun kautta mahaan. Rasvaksi ihon alle. Sydän hypähteli omaan tahtiinsa, vihloi ja päätä alkoi särkeä. Halusin vain alkaa itkeä. Ja lähteä. Joten lähdin.


Sekava ote eilisestä päiväkirjakirjoituksesta:
Haluaisin uskaltaa, onnistua, nauraa vapautuneesti, nauttia elämästä. Ja olla pelkäämättä tulevaisuutta. Mutta entä jos maailma ei ole minua varten. Mitä jos löydän jotain kaunista, mutta joudun taas kerran päästämään siitä irti, kuten aina ennenkin. Entä jos tulevaisuus ei ikinä tuo rauhaa?
En pelkää, etten saa työpaikkaa, tai rahaa, tai jutteluseuraa. Mutta pelkään, että löydän itseni kerta toisensa jälkeen romahtaneena.
En halua luovuttaa, mutten jaksa enää tiastellakaan tästä elämästä.

It's taking me over and under
it's poison in my body.
It's taking me sideways and upside down,
this toxin in my body.
April - The View