25. Anteeksi

Valvon öitä putkeen, koska en halua mennä nukkumaan. En halua herätä huomiseen. En halua eteeni uutta päivää ja uusia haasteita. Taas uutta tunnetta, että en ole riittävä. Että kukaan ei välitä minusta. Että elämäni on pelkkää epäonnistumista.

En käy enää koulussa. En kykene. Jään vain päiväksi makaamaan sänkyyn. Syön ja olen syömättä. Itken ja olen itkemättä. Poltan sormeni ja kurkkuni kuumaan teehen. Olen miettimättä mitään, jätän kaiken suunnitellun tekemättä. En tunne mitään muuta kuin toivottomuutta. Muuten olen tyhjä sisältä. Taas kerran.

Päiväkirjani täyttyy epämääräisistä ajatuksista, sillä en pysty ajattelemaan enää johdonmukaisesti. Keskustelut kanssani loppuvat lyhyeen. Olen kulumassa loppuun. Olen niin sekaisin. Niin tunnoton, niin tyhjä. Anteeksi. Anteeksi, että olen minä. Anteeksi. Anteeksi. Kaikesta. En osaa sanoa muuta, en halua sanoa muuta.

Olen taas hukannut itseni täysin.
En tiedä kuka olen.
Pelkään, että valehtelen itselleni.
Pelkään, etten ikinä saa tietää kuka olen.
Ja vielä enemmän pelkään, että joskus löydän itseni,
ja tulen vihaamaan itseäni enemmän kuin nyt.

Ja kaiken tämän lisäksi sydämeni vihloo joka päivä enemmän ja enemmän. Meinaan oksentaa useammin ja useammin. Seinät pyörivät ja kaatuvat päälleni. Polveni pettävät. Lihakseni ovat jumissa.
Apua.
Anteeksi.

Päästäkää minut pois.

They say the night is daunting
but we all need somewhere to hide
Lewis Watson - it could be better