Mä vain ahmin ja ahmin ja ahmin. En osannut lopettaa syömistä. Kerta toisensa jälkeen löysin itseni keittiöstä. Jokainen suupala ahdisti ja silti vain jatkoin syömistä. 1500kcal. Ehkä jopa vähän yli, mutten kestäisi katsoa yhtään suurempaa lukua. Haluan oksentaa, mutten enää uskalla. Haluan lähteä ulos liikkumaan, mutta on liian pimeää. Haluan hyppiä x-hyppyjä huoneessani, mutta minua väsyttää.
Haluan purkaa pahaa oloa ystävilleni, mutta taas tänään tunsin itseni niin heikoksi heidän vierellään. Huonoksi ja olemattomaksi. Haluan soittaa kaverin kännykkään, pyytää apua, mutta viimeksi se johti vain riitelyyn. Vanhemmille kertomiseen. Romahdukseen.
Haluan muistaa pahan olon välttääkseni virheitä.
Haluan unohtaa surun ja ahdistuksen, jotta voin jatkaa elämää.
Haluan niin paljon,
ja silti saan niin vähän.
Kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
Koulua on liian raskasta käydä. Ystäviä on liian ahdistavaa nähdä.
Kaiken ilon alla on aina paksumpi kerros surua.
Mä hajoan.
Everything, everything here
is gone
no map can direct
how to ever make it home.
William Fitzsimmons - I Don't Feel It Anymore
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti