13. Pysähtynyt

Aika kuluu, mutta mä pysyn paikoillani.

Pysyn paikoillani, vaikka haluaisin liikkua. Ja kun liikahdan, tiedän tehneeni virheen ja palaan takaisin. Paikoilleni. 

Mä olen kohta täysi-ikäinen. Mä vakuutan olevani jo aikuinen. Kerron osaavani ottaa vastuun itsestäni yhtä hyvin kuin vastuun muista. Ja silti silitän tuoreita viiltoarpia, lyön päätäni seinään, itken yksin peilin edessä ripsivärit poskillani. Silti pelkään välillä enemmän itseäni, kuin ketään muuta.

Mä havahduin näihin ajatuksiin, kun kävelin eilen monen vuoden takaisiin maisemiin. Siinä mä seisoin taas, astumassa varovaisena avaamastani ovesta sisään. Pelokkaana hyväksymään, mihin olin taas johtamassa itseäni. Taas antautumassa ajatuksilleni. Taas anoen apua.

Kaikki muut ovat jo päässeet teinikiukutteluidensa yli ja siinä mä istuin vastapäätä rauhallisesti puhuvaa naista. Tutut kysymykset katkoivat hiljaista ilmaa. Ja kyyneleet silmissä valehtelin, jälleen, vaikka en olisi halunnut. Hymyni nousi aidoksi, silmienpyörittely vakuutteli vitsikkyydestä. Mä esitin taas tervettä - ja mua uskottiin. Uskottiin, vaikka muutamaa päivää aikaisemmin olin pyytänyt päästä hoitoon. 

Mä olen niin säälittävä. Jumahtanut paikoilleni pahaan oloon. 

Miksi tunnen edelleen näin? Miksi olen edelleen samojen ajatuksien vankina.
Miksi olen niin lapsellinen?

Mä en koe saavani tuntea näin.

Mä en toivonut masennusta - kukapa toivoisi.
Mä en pyytänyt ahdistusta, vaikka se valtasikin mut.

Ja mä halusin vain laihuuden,
en syömishäiriötä.

I don't wanna play this game no more
I don't wanna play it
I don't wanna stay round here no more
I don't wanna stay here
like rain on a Monday morning
like pain that just keeps on going on.
James Arthur - Recovery