Yritin saada selvää olostani, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kuuntelin musiikkia, mutta jokainen taustaääni sai sydämen kohdalla jotain puristumaan. Tuntui, kuin aika ei olisi liikkunut ollenkaan. Kaikki oli lamaantunut kanssani.
Ja sitten katsoin peiliin. Olen suht tyytyväinen usein ulkonäkööni. Kaulasta ylöspäin. Varsinkin meikkauksen jälkeen. Yleensä yritän keskittyä vain naamaani, kun katson peiliin. Yritän unohtaa lihavan vatsani, läskit reiteni. Tänään aloin itkeä, kun katseeni harhautui jalkojen tienoille. Takin kanssa näytin kuvottavalta. Silloin lamaannus vaihtui hätäännykseen. Olen oikeasti lihava. Lihava. Ja silti söin tänään. Mikä minua vaivaa?
Kaiken lisäksi minun piti paastota tänään. Sen sijaan olen syönyt jo 500 kaloria, ja kello on vasta puoli viisi. Oksettaa, mutta en halua oksentaa. Tiedän, että sen jälkeen en pysty hallitsemaan syömisiä yhtä hyvin. Minun on pakko olla koko loppu ilta syömättä. Ja huominen.
Kukaan ei rakasta minua, jos olen näin lihava. Kukaan ei halua näin säälittävää ihmistä ystäväkseen. Olen varma, että nykyiset ystäväni huomaavat vielä, kuinka kauhea olen. Haluan olla laiha. Laihana en olisi pelkkää epäonnistumista. Laihana minulla olisi edes jotain arvostusta. Laihana kuulisin taas kehuja. Laihana arvostaisin taas itseäni. Kuka idiootti kehotti minua parantumaan? Minulla on ikävä anoreksiaa.
Still burning for the heat of the dark,
know I shouldn't,
but it's never enough.
Kwabs - Last Stand
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti